Verkkoproosa on enemmän puhetta ja vähemmän informaatiota. Niemi-Pynttärin mukaan verkkoproosa on suorasanaista asia- tai fiktiotekstiä, jota kirjoitetaan verkkoympäristöihin. Asiasivut, keskustelut, blogit ja mielipidekirjoitukset kuuluvat tähän kastiin. Verkossa informaatio-genre eli tyyliltään neutraali, asiaa korostava ja henkilöä peittelevä tekstilaji on alkanut väistyä puheenomaisen ja persoonallisen proosatyylin tieltä. Verkkoproosa käyttää puheen genrejä ja tyylejä, ja informaatiota ja aihetta tärkeämpää on tunnistaa näitä sosiaalisia sävyjä ja vastata niihin. Kirjoittajalla on siis oltava sosiaalista tajua ja kykyä replikoida tiiviisti.
Proosassa minä-kertoja on keskeisesti mukana, mutta voi olla (valitun genren mukaan) todellinen, fiktiivinen (pseudonyymi, alter ego) tai täysin kuvitteellinen. Kirjoittaja voi luoda fiktiivisen roolin, joka muuttuu jopa kirjoittajan verkkoidentiteetiksi.
Informaatio-genre ja ilman "minää" kirjoittaminen koetaan verkossa virallisuudeksi, institutionaaliseksi ja byrokraattiseksi.
Verkkoproosalta eli verkkoon kirjoitetulta suorasanaiselta tekstiltä ei siis kannata aina odottaa informaatiosisältöä ja vielä vähemmän neutraalia kirjoittamista. Vain instituutiot ja byrokraatit kirjoittakoon ilman minää. Genre taas määrittää kuinka todellinen proosan kertova minä voi olla. Taitava kirjoittaja hallitsee nämä kaikki verkkokirjoittamisen puolet ja osaa käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa.
Miksi Mungolife ärsyttää ja ihastuttaa yhtä aikaa? Puhetyylisyys ja fiktion ja faktan sekoittuminen ärsyttää informaatio-genreen ja faktiseen minä-kertojaan tottuneita ja sitä odottavia lukijoita. Mutta Mungolifen kirjoittaja Anna tietää, että verkkoproosassa informaatiota tärkeämpää on leikittely ja sosiaalinen pallottelu. Jotta leikki pysyisi yllä, Anna on luonut itselleen fiktiivisen minän ja "Mungolifen Anna" -verkkoidentiteetin. Faktinen Anna on jotain muuta (ei välttämättä kovin kaukana Mungolifen Annasta kuitenkaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti